Magic -Menetetty unelma

Tarina kertoo Amanda nimisestä tytöstä, joka menettää rakkaan hoitohevosensa, voiko kukaan koskaan korvata Magicia?

Tietoa

Kirjoittanut: Amanda/Salla(linkki tulossa)

Julkaistu myös: Villivarsassa 6/13

Sarjasta on julkaistu 2 osaa.

Tarina

Osa 1.

Oletko sinä joskus menettänyt hevosystäväsi? Luultavasti aika moni on kokenut sen tunteen. Haluan kertoa teille tarinan tytöstä nimeltään Amanda Kehrälä, joka myös menetti hoitohevosensa. Oletteko valmiina? Tarinan alkaessa kesäloma on juuri alkanut ja sekä Amanda, että hänen serkkunsa Laura ovat lopettaneet peruskoulun. Myös Olivia, Amandan pikkusisko on päässyt ala-asteelta.


Amanda harjasi hoitohevostaan, nuorta lämminveritammaa, Magicia tallin pihamaalla. Hänen oli pakko painautua hevosen lämmintä kylkeä vasten voidakseen uskoa sen todeksi, hän saisi olla Magicin kanssa koko kesän, eikä ilo loppuisi syksylläkään. Amanda oli nimittäin juuri saanut kuulla pääsevänsä läheiseen, hevosiin erikoistuneeseen maatalousoppilaitokseen. Ehkä unelma sittenkin toteutuisi. Se, joka oli ollut hänen, Olivian ja Lauran yhteinen haave jo vuosia, nimittäin oma maatila.
– Amanda, mikset ollut tunnilla? hikinen ja huohottava Olivia kysyi taluttaen hoitohevostaan Pixyraa talliin.
– Olin Magicilla maastossa, Amanda kertoi ja irrotti tamman tallin seinässä olevasta renkaasta.
– Epäreilua! Miksei me saada koskaan lähteä yksin maastoon? Olivia marmatti ja katsoi siskoaan happamasti. Oliko tämä muka niin paljon parempi kuin hän ja Laura?
Amanda kohautti olkiaan. – Älä minulta kysy. Maiju on tosiaan antanut minun liikuttaa Magicia aika paljon viime aikoina.


– Käännytään tästä, Amanda päätti ja ohjasi tamman pienemmälle hiekkatielle. Hänen perässään ratsasti Olivia Pixyralla ja viimeisenä Laura omalla hoitohevosellaan, hieman orimaisella Hubertilla.
Amanda mietti, oliko Maiju kuullut hänen ja Olivian keskustelun, vai oliko sisko mennyt suoraan kysymään asiaa tältä, koska nyt Maiju oli päästänyt myös Lauran ja Olivian maastoon. No, ei hänellä ollut mitään sitä vastaankaan.
Heidän ratsastaessaan kohti tallia, Hubert äkkiä pysähtyi.
– Katsokaa, hevosauto! Laura huudahti. Ja tosiaan, heidän takaansa hitaasti edeten kohti tallia ilmestyi hevosauto.
– Tuon on täytynyt maksaa omaisuus, Olivia huokaisi ihastuksissaan.
Näky ei tosiaan ollut mikään tavallinen, harvoin näin syrjässä liikkui suuria hevosautoja, korkeintaan joku henkilöauto kurainen traileri perässään. Toisten ihastellessa autoa, Amanda alkoi pohtia, miksi se edes liikkui täälläpäin. Tallille ei ollut voinut tulla uutta hevosta, sillä se olisi tiedetty jo aikoja sitten, kaiken lisäksi talli oli täynnä. Oli siis vain yksi mahdollisuus, ja se oli, että joku hevosista oli ollut myynnissä ja nyt se oli lähdössä uuteen kotiinsa. Hänelle ei vaan tullut mieleen yhtään vaihtoehtoa.
Kun tytöt saapuivat tallille, siellä oli kova hälinä. Ratsukot nähtyään Maiju käveli totisena Amandan ja Magicin luo. Tämä otti tamman ohjista kiinni ja katsoi sen selässä istuvaa tyttöä.
– Anteeksi, etten kertonut sinulle, Maiju aloitti. – En vain tiennyt, miten olisin sen tehnyt.
Kauheat ajatuksen täyttivät Amandan pään. Vaivoin hän sai kysytyksi:
– Onko Magic myyty?
Maiju käänsi katseensa pois. Hän ei pystynyt katsomaan tyttöä silmiin, sitten hän nyökkäsi.
Amanda talutti itkien Magicin hevosautoon. Mitään tällaista hän ei olisi pystynyt pahimmissa painajaisissaan kuvittelemaan. Hänen koko elämänsä muuttui puolessa tunnissa. Mitä hauskaa muka voisi enää tapahtua, kun Magic oli poissa?
Koko tallin väki seisoi parkkipaikalla ja katsoi loittonevaa hevosautoa. Kukaan ei pystynyt muistamaan tällaista hetkeä. Ei ollut Maijun tapaista tuosta vaan myydä hevonen, vieläpä joku Magicin kaltainen! Ei ollut epäilystäkään siitä, ettei tammaa tultaisi kaipaamaan. Se oli ollut heidän keskuudessaan varsasta asti ja jokainen, joka oli käynyt ratsastamassa jo pidempään, muisti sen pienen orpovarsan, jonka Maiju oli adoptoinut. Vihdoin Laura puki sanoiksi kaikkien ajatukset:
– Miksi Magic myytiin?
Maiju tuijotti tielle, jonne auto ja hevonen olivat kadonneet. Hän ei selvästikään ollut halukas puhumaan asiasta.
– Amanda, Laura aloitti varovasti. – Meidän pitäisi ehkä lähteä.
Talliväki jäi seisomaan parkkipaikalle. He katsoivat tallia kohti käveleviä serkuksia. Kaikkien mielessä pyöri sama kysymys: Tulisiko Amandaa näkymään tallilla vähään aikaan?

Vasta seuraavana aamuna Amanda alkoi ymmärtää mitä todella oli tapahtunut. Magic oli myyty. Ei vuokrattu, vaan myyty, lopullisesti. Nyt tammasta olivat jäljellä enää hyvät muistot, kuten viimekesän laukkakilpailun jaettu toinen sija. Yhtään huonoa muistoa hänelle ei Magicista tullut mieleen, se oli ollut hänen elämänsä hevonen; juuri se ainoa oikea, se täydellinen.

– Amanda, Laura aloitti eräänä päivänä päivällispöydässä. Hän oli jäänyt Kehrälöille syömään. – Maiju on ostanut tallille uuden, nuoren hevosen ja hän haluaa, että sinä alat hoitaa sitä.

– Niin, Grandy on kaunein suomenhevonen, jonka olen ikinä nähnyt, Olivia yhtyi. – Se on tosin aika vilkas, mutta Maiju sanoo, että sinä pärjäisit sille. Tuletko?
- En, Amanda vastasi hiljaa. Ainakaan toistaiseksi hän ei pystynyt menemään tallille. Kuvitteliko hän vain, vai iskikö Olivia Lauralle silmää?
- Ensiviikolla on muuten tallin kouluratsastuskilpailut, Laura kertoi. – Osallistun helppo C:hen Hubertilla.
– Ja minä menen kisahoitajaksi, Olivia kertoi onnellisena. – Kai sinä tulet katsomaan?
Amanda ei sanonut mitään, mutta hän tiesi paremmin kuin hyvin, että hänen olisi mentävä katsomaan.


Kisapäivä koitti nopeammin, kuin Amanda oli aavistanutkaan. Hän, samoin kuin Laura ja Olivia, heräsi jo kukonlaulun aikaan. Amanda ei tiennyt mitä ajatella. Hän ei ollut nähnyt viikkoihin muita hevosia, kuin naapurin miniatyyrinhevoset. Hän ikävöi Magicia niin kovasti, ettei halunnut nähdä yhtäkään hevosta. Ne muistuttivat häntä nuoresta tammasta aivan liikaa, ikävä oli liian suuri voitettavaksi. Hevosharrastus oli Amandan kohdalta ohi.

Tyttö löysi Olivian ja Lauran alakerrasta ja aisti ilmassa leijuvan jännityksen. Hän katsoi siskoaan ja serkkuaan hiljaa. Olivia harjoitteli ranskanlettiä Lauran tukkaan, joka puolestaan kiillotti saappaitaan. Tavallisesti Amanda olisi kierrellyt huoneessa levottomana (sillä hän oli yleensä se, kuka kilpaili), neuvoen tovereitaan ja kerraten kisarataa mielessään, mutta ei nyt.
– Lähdetään, Laura tokaisi ääni jännityksestä väristen, kun he olivat pukeutuneet ja syöneet aamiaisen.


– Katsokaa, Amanda on täällä! erään shetlanninponin hoitaja huudahti serkusten astuessa talliin.

– Terve vaan, Amanda tervehti vaisusti.

Karsinoista ilmestyi yhä uusia kasvoja, jotka katselivat tulijoita. Amanda katseli vaivautuneena ympärilleen. Hän halusi pian pois tallilta, siellä oli liikaa hevosia, jotka muistuttivat häntä Magicista.

– Amanda, milloin aiot tulla ratsastamaan? kuului Lauran kysymys Hubertin karsinasta. Amanda nojautui erään karsinan oveen, hän aisti serkkunsa päättäväisyyden. Nyt oli vastattava.

– Tuota, hän aloitti epäröiden. Miten hän voisi selittää sen ystävilleen? Ei hän voinut vain töksäyttää että ”minä lopetan ratsastuksen” tai ”en koskaan enää ratsasta”.

Silloin karsinasta, johon Amanda oli nojannut, työntyi vaaleanruskea pää, jollaista hän ei muistanut ennen nähneensä. ehkä se oli Grandy, josta Olivia ja Laura olivat puhuneet. Vieras hevonen töykkäsi Amandaa hellästi turvallaan, sitten se puhalsi lämmintä ilmaa tämän kasvoille. Silloin tapahtui jotain käsittämätöntä. Amanda ei itsekään tiennyt, mistä sanat tulivat, mutta näin hän kuitenkin sanoi, tai pikemminkin kysyi:

– Milloin on vapaita paikkoja? Minä haluan ratsastamaan.
– Hyvä, kuului Maijun ääni Grandyn (sillä Grandy se oli) karsinasta. Hän oli harjannut tammaa siellä muiden huomaamatta. – Sitten voitkin varmasti alkaa hoitaa Grandyä. Aluksi voisit viedä sen laitumelle. Kisojen jälkeen voit lähteä maastoon, Olivia saa tulla mukaan Pixyralla.

– Entä minä? Laura parkaisi ja näytti todella surkealta.

– Sinä jäät siivoamaan karsinoita, Maiju ilmoitti ja kaikki, Lauraa lukuun ottamatta, purskahtivat nauruun.

Pitkästä aikaa myös Amanda hymyili kiinnittäessään narua Grandyn riimuun. Tämä olisi uusi alku, hänen ja Grandyn yhteisen matkan alku.

Osa 2.

– Oletpas sinä lihava, Amanda ähkäisi kiristäessään Grandyn satulavyötä. Se ylsi juuri ja juuri toiseen reikään. Hän suitsi tamman nopeasti ja talutti sen sitten tallipihalle selkään nousua varten.

Grandyn reipas käynti sen astellessa metsäpolulla sai Amandan ikävöimään Magicia, nuorta lämminveritammaa. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli muistoja. Kesä oli muuttanut kaiken.

Magic oli ollut liian nuori ratsastuskouluun ja Maiju oli antanut Amandan liikuttaa sitä. Sitten se oli yllättäen myyty. Amanda oli melkein lopettanut ratsastuksen, mutta sitten oli tullut Grandy, se nuori, herkkä suomenhevonen, joka oli muistuttanut Amandaa hevosten ihanuudesta.

Oli vaikeaa käsittää, miten se kaikki oli mahtunut yhteen ainoaan kesään.

– Ravataanpas vähän, Amanda päätti, painoi pohkeensa kiinni tamman kylkiin ja maiskutti.

Ja liinaharjainen suomenhevonen siirtyi raviin. Sen vahvat jalat kantoivat Amandan yhä syvemmälle metsään, jossa haavat havisivat, vaahterat loistivat kaikissa ruskan väreissä ja linnut tekivät lähtöä etelään. Syksy oli tullut.

Pian Grandy alkoi puuskuttaa ja äkkiä sen askellus muuttui epäpuhtaaksi. Lopulta Amandakin alkoi huolestua.

– Onnutko sinä? hän kysyi hidastaen ratsun käyntiin. Tamman kävellessä Amanda huomasi aivan selvästi sen ontuvan.



– Amanda, miksi talutat sitä? Maiju kysyi huolestuneen. Sitten hän katsoi tarkemmin. – Ontuuko se?

Amanda nyökkäsi. – Ontuu, siksi tulin alas selästä.

Maiju katsoi tyttöä ja hevosta mietteliäänä. – Saitko selville, mitä jalkaa se aristaa?

– Luulisin, että se on oikea etujalka.

– Hyvä on, viedään se talliin ja tutkitaan jalka, Maiju päätti. – Sitten minulla on sinulle asiaa.



– Katsotaan nyt se jalka, Maiju sanoi, kun Grandyn varusteet olivat satulahuoneessa. – Ei tässä ulkoa päin ainakaan mitään vikaa tunnu. Kas, täällähän on vain kivi. Amanda, annatko sen kaviokoukun?

Amanda tunsi muuttuvansa tulipunaiseksi. Miten hän ei ollut tarkastanut jalkaa maastossa, senhän osasi alkeiskurssilainenkin.

– Mitä asiaa sinulla oli? hän kysyi vieläkin nolona.

– Niin, Maiju aloitti ja pudotti kaviokoukun harjakoriin. – Haluaisitko sinä auttaa minua?

– Totta kai, mutta missä asiassa?

– Hyvä, Maiju näytti iloiselta. – Flota varsoo parin viikon päästä. Saat auttaa minua varsan kanssa.

– Okei, Amanda lausui hitaasti. Flota oli Maijun suomenhevonen, jolla tämä kilpaili kenttäratsastuksessa. Mutta miten ihmeessä Maiju antoi hänen hoitaa ja kouluttaa varsaa – tai edes Grandyä – sen jälkeen, mitä hän oli maastossa unohtanut tehdä. Amanda tunsi itsensä aivan aloittelijaksi.



Seuraavat viikot Amanda hoivasi Flotaa parhaansa mukaan. Sen lisäksi hän ratsasti Grandyllä ja opiskeli hevosenkouluttajaksi. Paljoa vapaa-aikaa hänelle ei jäänyt.

Kun Flotan varsomiseen oli enää kaksi päivää, Amanda tapansa mukaan satuloi Grandyn ja lähti maastoon. Tällä kertaa Laura ja Olivia tulivat mukaan.

– Amanda, Olivia aloitti varovasti kun he olivat päässeet pois tallialueelta. – Me vähän mietittiin Lauran kanssa…

– Niin, Laura keskeytti. – Voisimmeko ratsastaa samaa reittiä kuin silloin viimeksi, silloin kun Magic oli mukana?

Amanda hätkähti kuullessaan nimen ”Magic”.

– Ratsastetaan vaan, hän myöntyi, muttei ollut aivan varma oliko vieläkään valmis siihen. Kurkussa oli kummallinen pala ja silmät kostuivat väkisin.

– Amanda, tiesitkö, että tallille tulee tänään uusi hevonen? Laura kysyi yllättäen.

– Niin, se on kuulemma suomalainen puoliverinen, Olivia täydensi.

Ja sitten serkukset alkoivat puhua toistensa suuhun uudesta hevosesta niin, ettei Amanda enää saanut mitään selvää. Sen hän ymmärsi, että hevosen nimi oli Kroisos.

Kun he kääntyivät tallille johtavalle tielle, takaa alkoi kuulua lähestyvän rekan ääntä. Mutta kun se ohitti heidät, se ei ollutkaan rekka, vaan uudennäköinen hevosauto.

Näky sai heidät kaikki – etenkin Amandan – hiljaisiksi, sillä juuri tässä kohtaa Magicin ostanut nainen ohitti heidät aivan samanlaisella autolla.

Loppumatkalla kukaan ei sanonut sanaakaan. Olivia ja Laurakaan eivät puhuneet enää Kroisoksesta. Kaikkien mielessä oli elävästi alkukesän tapahtumat, aivan kuin se päivä olisi ollut eilen.



– Kierretään takatarhan kautta, Amanda rikkoi hiljaisuuden. Hän ei pystyisi sentään palaamaan tallille samaa reittiä, kuin silloin Magicin kanssa.

Laura ja Olivia tuntuivat ymmärtävän. He kääntyivät oikealle pienemmälle hiekkatielle. Se ei ollut lainkaan pidempi reitti, ha vain saapuisivat tallille eri suunnasta, tallirakennuksen takaa.

Matkan varrella he ohittaisivat takatarhan, jossa Flota nautti viimeisistä päivistään ilman varsaa. Senkin takia Amanda halusi mennä sitä reittiä, tarkistaa, mitä tammalle kuului.

Jo kaukaa hän yritti tähyillä, näkyisikö Flotaa, joka yleensä tuli aidalle katsomaan ohikulkijoita ja seurasi heitä aidanviertä pitkin niin pitkälle, kuin pystyi. Nyt tammaa ei näkynyt.

Hetken mielijohteesta Amanda pysäytti Grandyn, tuli alas selästä ja antoi ohjat Olivialle, jonka ratsu Pixyra oli ystävystynyt Grandyn kanssa.

– Menkää te edeltä tallille, Amanda pyysi. – Minä menen katsomaan mikä Flotalla on. Jokin on vialla, sillä se ei tullut meitä vastaan.

Hän katsoi Olivian ja Lauran perään ja lähti sitten kävelemään kohti porttia. Missään ei näkynyt liikettä, tarha vaikutti autiolta. Jokin tosiaan oli vialla.

Amanda käveli hitaasti ympärilleen tähyillen kohti tarhan kauimmaista reunaa, jossa kasvoi hieman puita.

Sitten hän näki sen. Flota seisoi erään haavan luona nuollen vaaleanruskeaa hontelokoipista varsaa, joka nälkäisen etsi nisää hieman liian ylhäältä. Amanda katseli haltioissaan varsaa. Mitään niin hellyttävää hän ei ollut ikinä nähnyt.

Sitten Amandan katse kiinnittyi puuhun, jonka alla tamma ja varsa seisoivat, koko tarhan suurin haapa. Senkö puun alle varsa oli syntynyt? Luultavasti. Juuri siihen puuhun liittyi tärkeä muisto. Magicin emä, joka oli ollut varsomassa Maijun tallilla, oli kuollut sen puun alla. Tamman omistajat olivat järkyttyneet niin pahasti, etteivät olleet suostuneet ottamaan varsaa ja niin Maiju oli adoptoinut sen.

– Pikku-Magic, Amanda kuiskasi varsalle joka oli vihdoin löytänyt nisälle. Molemmilla hevosilla näytti olevan kaikki hyvin, joten Amanda päätti jättää ne rauhaan ja lähti kertomaan uutisia Maijulle.



Eräänä iltana Amanda istui omalla sängyllään ja selasi kuva-albumia. Lähes jokaisessa kuvassa oli eräs tietty hevonen – Magic. Kun Amanda katsoi kuvaa, jossa se yritti avata tarhakaverinsa Trollen riimua, häntä alkoi hymyilyttää. Hän huomasi muistelevansa Magicia ja olevansa samalla iloinen, Amanda oli päässyt yli menetyksestä. 

Nyt hänellä oli yhden Magicin tilalla kolme hevosta, Flota, Flotan varsa Stella ja Grandy. Yksikään niistä ei korvannut Magicia, mutta ne yhdessä olivat parantaneet sen syvän haavan, jonka tamman myyminen oli häneen tehnyt. Arpi oli vielä jäljellä ja tulisi jäämäänkin, mutta sitä hän ei haluaisikaan kadottaa; eikä ainoatakaan muistoa Magicista, elämänsä hevosesta.